keskiviikko 23. tammikuuta 2013
perjantai 18. tammikuuta 2013
Finnit ja epäpuhtaudet huspois!
Heissan!
Kävin tässä äidin kanssa katsomassa HH:sta uutta koululaukkua, kun tuosta nykyisestä meni vetoketju. No, ei löytynyt.. Ärsyttää!
Mutta laukun sijaan ostin finnien poistoon sellaisen finnikynän. Garnier :) Finnien ja epäpuhtauksien pitäisi lähteä 5 tunnissa tai 2 päivässä. Laitan aina välillä vähän, jotta ihosta tulisi "hyvä".
Ostin myös Garnier puhdistusemulsion. Aikaisemmin ollut jo valkoinen ja vihreä pullo, mutta halusin kokeilla tuota pinkkiäkin nyt vähän.
Eli nämä tuotteet:
Juu.. Näin äkkiä sanon, että vaikka ostinkin tuon finnikynän vasta tänään, niin olen kokenut sen hyväksi. Näyttää että näppylöitä olisi kadonnut tai ne olisivat haalistuneet :D
Tuo puhdistusemulsio tekee ihosta mielestäni raikkaan vaikka ei olekkaan kasvovesi :D

maanantai 14. tammikuuta 2013
Oppa on Gangnamin tyyli
:D Oppa gangnam style!
Löysin gangnam stylen suomenkieliset sanat. Aattelin laittaa tänne :D:D:D:DD
Tyttö, joka on lämmin ja inhimillinen päivällä,
Olen mies, mies joka on lämmin kuin sinäkin päivällä,
Kaunis, rakastettava,
Oppa on Gangnamin tyyli, Gangnamin tyyli
Eeh, seksikäs nainen, Oppa on Gangnamin tyyli,
Tyttö, joka näyttää hiljaiselta, mutta osaa pelata,
Olen mies,
Kaunis, rakastettava,
Juoksevan miehen yläpuolella on lentävä mies, baby, baby,
Tiedät mitä tarkoitan,

Oppa on Gangnamin tyyli, Gangnamin tyyli.
Tyttö, joka on lämmin ja inhimillinen päivällä,
klassinen tyttö, joka osaa nauttia vapaudesta ja kupillisesta kahvia,
tyttö, jonka sydän kuumenee yötä kohden, tyttö jossa on särmää.
Olen mies, mies joka on lämmin kuin sinäkin päivällä,
mies, joka juo kahvinsa yhdellä huikalla ennen kuin se edes jäähtyy,
mies, jonka sydän pakahtuu yön tullen, sellainen mies.
Kaunis, rakastettava,
sinä juuri, hei sinä juuri, hei,
kaunis, rakastettava,
sinä juuri, hei sinä juuri, hei
Nyt mennään loppuun asti
Oppa on Gangnamin tyyli, Gangnamin tyyli
Oppa on Gangnamin tyyli, Gangnamin tyyli
Oppa on Gangnamin tyyli
Eeh, seksikäs nainen, Oppa on Gangnamin tyyli,
Eeh, seksikäs nainen, oh oh oh oh
Tyttö, joka näyttää hiljaiselta, mutta osaa pelata,
tyttö, joka osaa laskea hiuksensa alas, kun on oikea aika,
tyttö, joka peittää itsensä, mutta on seksikkäämpi kuin tyttö joka paljastaa kaiken,
sellainen järkevä tyttö
Olen mies,
mies, joka vaikuttaa rauhalliselta pelatessaan,
mies, joka osaa olla hullu oikealla hetkellä,
mies, joka pursuaa ideoita ennemmin kuin lihaksia,
sellainen mies
Kaunis, rakastettava,
sinä juuri, hei sinä juuri, hei...
Juoksevan miehen yläpuolella on lentävä mies, baby, baby,
Olen mies, joka tietää asiasta jos toisestakin,
juoksevan miehen yläpuolella on lentävä mies, baby, baby,
Olen mies, joka tietää asiasta jos toisestakin
Tiedät mitä tarkoitan,
Oppa on Gangnamin tyyli
tiistai 8. tammikuuta 2013
Otsikkoa en ehtinyt keksiä!
Heips!
Mä nyt tulin tekeen nopeeta pienen päivityksen!
Elikkäs: Oli koulua. Tylsäää!
Sit kotona mä tuunasin mun mustat puhelimen silikonikuoret sillain, että on teksti missä lukee "I AM ROBINER!" ja sit kuva Robinin Oulun keikalta.
Sit nyt mä kirjotan :D
Päivitin myös mun Robin fanisivua joka on Facebookissa. Nimi on Nyt Robiner = Aina Robiner
Niin.. Ja nyt mä meen puhelimella nettiin :D Ilmanen netti, ku löyty se mun oikee sim-kortti ettei tuu 10000 € laskuja :3
Mutta, nyt moido! Päivitän ehkä huomenna koulussa jonkin verran, mutta nyt en ehdi/jaksa kovin pitkästi.

maanantai 7. tammikuuta 2013
Onko aina pakko olla otsikko?
Juuh.. Teen viel yhen postauksen, koska huomen alkaa koulu ja mun pitää alkaa panostaan joten postauksia ei tuu ku ehkä viikonloppuna sit seuraavan kerran :)
Eli, koulut siis alkaa huomenna. Mun pitäs laittaa koululaukka valmiiks, vahtaa patteri kelloon, laittaa kone laturii jnejne.. Niijoo! Sain onneks enne lomaa hankittuu uuden kaapinavaimen mun koulukaappiin :DD Hukkasin edellisen ja sit toi uus makso jtn 17-19 euroo. Ja siis nyt mun laukku ei paina sitä 100 kiloo niinku yleensä ku piti raahata kaikki kirjat kokoaja kouluun ja kotiin, kouluun ja kotiin. Siinä sit väsy selkä + ku pitää kävellä pitkinä päivinä jonki matkaa ja sillo alkaa sattuu selkää >.>
Niijuu! Yleensä mä oon sillee "Hyi hel*etti!" ku nään tälläsen kuvan:
Mut nyt oon alkanu iha sikana nauraan moisille... En tiiä, mut aina ku nään tollasen, nii repeen totaalisesti xD
No, toi oli tommonen turha juttu :3 Mut sitt.. Mun pitäs lakata kynnet taas. Ku muuten peren niitä nii paljon, et mulla ei oo kynsii kohta ollenkaa. Nyt mulla on peukaloissa, koska jos en saa niitä pysyy pitkinä, nii en saa puhelimen sellasta luukkua auki mihin laitetaan laturi. Ja sit aina ku kirjotan kynällä, nii se kynnet "suojaa" sormenpäitä sillee, et ei mee "kovaks" se iho. Sit ku se menee "kovaks" nii mä aina revin hampailla ihon auki ja sit tulee verta ja sit sormi on kipee ja sit en voi kirjottaa ja sit mä syön mun sormee kokoajan jajaja :D
Pah, mun joulutoikkari (se ihan ensimmäinen todistus) oli tosi huono! Kevättoikkarin ois syytä olla parempi, koska mulla ei ollu yhtään A:ta ja C oli paras ja mul oli neljä F:ää.
Mut tässä oli jtn. Kirjottelen taas jossain vaiheessa (: Moromoro(:(:(:(:
Eli, koulut siis alkaa huomenna. Mun pitäs laittaa koululaukka valmiiks, vahtaa patteri kelloon, laittaa kone laturii jnejne.. Niijoo! Sain onneks enne lomaa hankittuu uuden kaapinavaimen mun koulukaappiin :DD Hukkasin edellisen ja sit toi uus makso jtn 17-19 euroo. Ja siis nyt mun laukku ei paina sitä 100 kiloo niinku yleensä ku piti raahata kaikki kirjat kokoaja kouluun ja kotiin, kouluun ja kotiin. Siinä sit väsy selkä + ku pitää kävellä pitkinä päivinä jonki matkaa ja sillo alkaa sattuu selkää >.>
Niijuu! Yleensä mä oon sillee "Hyi hel*etti!" ku nään tälläsen kuvan:
Mut nyt oon alkanu iha sikana nauraan moisille... En tiiä, mut aina ku nään tollasen, nii repeen totaalisesti xDNo, toi oli tommonen turha juttu :3 Mut sitt.. Mun pitäs lakata kynnet taas. Ku muuten peren niitä nii paljon, et mulla ei oo kynsii kohta ollenkaa. Nyt mulla on peukaloissa, koska jos en saa niitä pysyy pitkinä, nii en saa puhelimen sellasta luukkua auki mihin laitetaan laturi. Ja sit aina ku kirjotan kynällä, nii se kynnet "suojaa" sormenpäitä sillee, et ei mee "kovaks" se iho. Sit ku se menee "kovaks" nii mä aina revin hampailla ihon auki ja sit tulee verta ja sit sormi on kipee ja sit en voi kirjottaa ja sit mä syön mun sormee kokoajan jajaja :D
![]() |
| Kutsun noita housuja Robin- housuiksi, koska ne on siniset ;3 |
![]() |
| Mun todistus |
Mut tässä oli jtn. Kirjottelen taas jossain vaiheessa (: Moromoro(:(:(:(:
Paperia, kyniä, liimaa = MENEE JÄRKI
Juu, otsikon keksiminen on aina vaikeata.
Väsäsin siis kuitenki papercraft hahmon. Taino hahmo ja hahmo.. Piirsin mallista omanlaiset ääriviivat ja väritin ne, taittelin viivat ja kokosin liimalla yhteen.
No, lopputulos on tän näkönen:
Otin järkkärillä neljä eri aiheista kuvaa.
1) Lattialla/matolla
2) Parvisängyn tikkailla kattoo ulos
3) Kaapissa
4) Repussa
Joko arvaatte kuka hän on? No Robin tietysti! Mun oli ihan pakko väsätä tommonen, koska on kiva ottaa kuvia ku on paikallaan pysyvä malli.
Kommentteja saa jättää (:::

tiistai 1. tammikuuta 2013
2012 < 2013
Niin, sinne se meni että vilahti! 2012, baibai :3
HUOM! Tästä tulee PITKÄ postaus, sillä selitän nyt vain Gotlannista. Robinista tiiätte jo kaiken ku oon kertoillu mun tarinoita :D
Aattelin, että kirjotan tässä yhestä, ehkä parhaasta jutusta mikä tapahtu vuonna 2012.
Gotlannissa ehkä parasta oli se, että siellä sai tutustua uusiin juttuihin, ja oli vapaa-aikaa.
Vapaa-ajalla Gotlannissa, me mentiin tyttöporukalla ilman aikuisten lupaa rantaan :D Eikä opet saanu tietää siittä.
Sit siellä Gotlannissa oli aivan IHANA JÄÄTELÖBAAARI!! Siellä oli oikeesti ihan sikapaljon eri jäätelömakuja! Sinne ois mahtunu kolme tai neljä jäätelökioskia sisälle. Se sininen jäätelö oli hyväääää <333 Oikeestaan parasta. Oranssi taas maistu ihan pahville xP Ja sit siellä sai syyä oikeesti 20 palloa johonki tiettyyn hintaa. Mut mä söin viittä eri makua :3 Sininen oli kuitenki parassss!
Sit käytii yhel rannalla, josta mä löysin tosi ihania kiviä ja paljon fossiileja! Keräilenki kiviä oikeestaan :D
Pizzeria oli kyllä niin paras <33 Ja sit viiminen päivä jolloin me saatii käydä shoppaileen. Julian kaa me käytiin edellisenä päivänä jo, mutta ehittiin olla vaan tunti. Eksyttiinki melkein :DD Löysin ihania juttuja <3
Ja sit se asunto missä me nukuttiin O______O Oli IHANA! Ja sit se vesipuisto mikä oli ihan vieressä :33
Sitte, toi yllä oleva yhteiskuva. Ehkä ENSIMMÄINEN yhtäri jonku artistin/bändin kanssa. Taino, on mulla useempiki, mut se on ihan eri tarina se joka ei mitenkää liity Gotlantii :D Mut Timotej on iiiihaaaanaaaa <33 Ne laulut! Ne soitti yhen seinän takana ku me syötiin aamupala :D Sit kurkittii raosta ilman kenenkää lupaa :3
Mä muuten löysin mun ottamat kuvat Gotlannista. Laitan niitä tähän sitte :)
Mut nyt muutama Timoteijn biisu:
http://www.youtube.com/watch?v=AzoRucqYers <-- Het
http://www.youtube.com/watch?v=0hPuMo11fhI <-- Stormande hav
http://www.youtube.com/watch?v=Chmz17nbdRA <-- Tabu
http://www.youtube.com/watch?v=JKqpY4ve_xY <-- Ingen idé
Sit me käytiin sellasessa viikinki-kylässä. Siel oli tosi siistii. Ne kaikki talot/rakennukset jne. Siellä kerrottiin kaikkea et mitä ne teki jne. Sitku oli se kuuntelu juttu ohi, niin me saatiin tehä kaikkee. Esim. jousiammuntaa, sit oli jotai tönimis? ja sit sai tehä kärikorut. Mä tein sellasen et piti ottaa nahan pala johon painettiin 'viikinki kirjaimilla' eli riimukirjoituksella joku teksti. Mä kirjotin 'Rex'. Se mun nahan pala oli valkonen ja oranssi naru :3 Tallessa on!!
Sit me käytiin näköalapaikalla. Se oli sellanen kallio, josta oli aikamoinen pudotus alas! Sain tosi hyviä kuvia!
Sitte käytiin sellasessa tippukiviluolassa. En muista, mut se tais olla Lummerlundassa? Mulla on sieltäki kuvia :3
Öööö... Sitteeenn.. NIIN! Semmonen "metsä" jossa kasvo tosi paljon vihreää! Sit siinä oli vieressä kauppa, josta en ostanu muistaakseni mitään.. Ostin kuitenki meijän asunnon viereiseltä kiskalta viis superpalloa ^.^
Sitten siellä oli (asunnon vieressä) pieni huvipuisto. Peppitalo, sellanen jännä pomppulinna ja matojuna :D
En jaksa kirjottaa kovin pitkää selostusta siitä missä käytiin, joten kuvat kertokoon nyt :)
Yllä kuvat Tukholmasta, ennen kuin mentiin laivaan ^
Viikinkikylässä^
Näköalapaikasta alla
Sit vähän kierreltiin (alla ei enää näköalapaikka)
Lummerlundasta alla
Lummerlundan tippukiviluolasta
Mutta aina oli ihana palata kotiin, Rexin kanssa halailemaan <333
Kokemus oli IHANA ja haluaisin kovasti palata ajassa taakseppäin, vaikka pieniä riitoja olikin kavereitten kanssa. No, tulipahan oltua poikienkin kanssa samassa poppoossa kun seuras Emmaa ja joitakin muita :D Myös naapurinluokkalaiset tulivat hieman läheisimmiksi :)
HUOM! Tästä tulee PITKÄ postaus, sillä selitän nyt vain Gotlannista. Robinista tiiätte jo kaiken ku oon kertoillu mun tarinoita :D
Aattelin, että kirjotan tässä yhestä, ehkä parhaasta jutusta mikä tapahtu vuonna 2012.
Luokkaretki Gotlantiin!
Mentiin laivalla Gotlantiin. Ensin kuitenkin bussilla Tukholmaan, sitte sieltä laivaan. Lähettiin Haaparannalta (Melkein suomen ja ruottin rajalta)
Bussissa oli tuskallista nukkua, mutta ei silloin kun sai yksin vallata kaksi penkkiä :D
![]() | |
| © Essi!!! Kuvassa Timoteij joka siis on bändi <33 Ihanaa musaa! Sit muutama kaveri :) |
Vapaa-ajalla Gotlannissa, me mentiin tyttöporukalla ilman aikuisten lupaa rantaan :D Eikä opet saanu tietää siittä.
Sit siellä Gotlannissa oli aivan IHANA JÄÄTELÖBAAARI!! Siellä oli oikeesti ihan sikapaljon eri jäätelömakuja! Sinne ois mahtunu kolme tai neljä jäätelökioskia sisälle. Se sininen jäätelö oli hyväääää <333 Oikeestaan parasta. Oranssi taas maistu ihan pahville xP Ja sit siellä sai syyä oikeesti 20 palloa johonki tiettyyn hintaa. Mut mä söin viittä eri makua :3 Sininen oli kuitenki parassss!
Sit käytii yhel rannalla, josta mä löysin tosi ihania kiviä ja paljon fossiileja! Keräilenki kiviä oikeestaan :D
Pizzeria oli kyllä niin paras <33 Ja sit viiminen päivä jolloin me saatii käydä shoppaileen. Julian kaa me käytiin edellisenä päivänä jo, mutta ehittiin olla vaan tunti. Eksyttiinki melkein :DD Löysin ihania juttuja <3
Ja sit se asunto missä me nukuttiin O______O Oli IHANA! Ja sit se vesipuisto mikä oli ihan vieressä :33
Sitte, toi yllä oleva yhteiskuva. Ehkä ENSIMMÄINEN yhtäri jonku artistin/bändin kanssa. Taino, on mulla useempiki, mut se on ihan eri tarina se joka ei mitenkää liity Gotlantii :D Mut Timotej on iiiihaaaanaaaa <33 Ne laulut! Ne soitti yhen seinän takana ku me syötiin aamupala :D Sit kurkittii raosta ilman kenenkää lupaa :3
Mä muuten löysin mun ottamat kuvat Gotlannista. Laitan niitä tähän sitte :)
Mut nyt muutama Timoteijn biisu:
http://www.youtube.com/watch?v=AzoRucqYers <-- Het
http://www.youtube.com/watch?v=0hPuMo11fhI <-- Stormande hav
http://www.youtube.com/watch?v=Chmz17nbdRA <-- Tabu
http://www.youtube.com/watch?v=JKqpY4ve_xY <-- Ingen idé
Sit me käytiin sellasessa viikinki-kylässä. Siel oli tosi siistii. Ne kaikki talot/rakennukset jne. Siellä kerrottiin kaikkea et mitä ne teki jne. Sitku oli se kuuntelu juttu ohi, niin me saatiin tehä kaikkee. Esim. jousiammuntaa, sit oli jotai tönimis? ja sit sai tehä kärikorut. Mä tein sellasen et piti ottaa nahan pala johon painettiin 'viikinki kirjaimilla' eli riimukirjoituksella joku teksti. Mä kirjotin 'Rex'. Se mun nahan pala oli valkonen ja oranssi naru :3 Tallessa on!!
Sit me käytiin näköalapaikalla. Se oli sellanen kallio, josta oli aikamoinen pudotus alas! Sain tosi hyviä kuvia!
Sitte käytiin sellasessa tippukiviluolassa. En muista, mut se tais olla Lummerlundassa? Mulla on sieltäki kuvia :3
Öööö... Sitteeenn.. NIIN! Semmonen "metsä" jossa kasvo tosi paljon vihreää! Sit siinä oli vieressä kauppa, josta en ostanu muistaakseni mitään.. Ostin kuitenki meijän asunnon viereiseltä kiskalta viis superpalloa ^.^
Sitten siellä oli (asunnon vieressä) pieni huvipuisto. Peppitalo, sellanen jännä pomppulinna ja matojuna :D
En jaksa kirjottaa kovin pitkää selostusta siitä missä käytiin, joten kuvat kertokoon nyt :)
Viikinkikylässä^
| Essin jäätelö:3 |
| Jäätelöbaarin pihassa jäätelöä kerjäävä.. Onkose pulu? |
| Minun |
| Minun |
| Oli IHAN pakko ottaa kuva <33 |
Sit vähän kierreltiin (alla ei enää näköalapaikka)
| Muuri |
Lummerlundasta alla
Lummerlundan tippukiviluolasta
| MUUTEN! Jos syöt, niin varoitus: Kuvassa kuolleita MATOJAAHAHAHAAA yök :D |
| Tämä ja tuo alla oleva kukka, on Tippukiviluolan ulkopuolelta :3 |
Kokemus oli IHANA ja haluaisin kovasti palata ajassa taakseppäin, vaikka pieniä riitoja olikin kavereitten kanssa. No, tulipahan oltua poikienkin kanssa samassa poppoossa kun seuras Emmaa ja joitakin muita :D Myös naapurinluokkalaiset tulivat hieman läheisimmiksi :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)